Uutiset Heikki Jämsén

Kirjasto auki 13 tuntia päivässä

Anna-Liisa Pasanen etsii Pihtiputaan kirjastossa lukemista ja löytääkin sitä, kuten aina.

— Kirjasto ja lukeminen ovat minulle henki ja elämä, Anna-Liisa sanoo.

Anna-Liisa on heti valmis aloittamaan omatoimikirjaston käytön saatuaan selville mitä se pitää sisällään.

— Hienolta kuulostaa. Tähän asti kirjaston ovien aukeamista on pitänyt odotella aamulla ja käydä vaikka välillä asioilla ennen kuin tänne on päässyt. Totta kai alan käyttää omatoimikirjastoa, innokkaaksi lukijaksi tunnustautuva Anna-Liisa toteaa.

— En harrasta oikeastaan muuta kuin sopivassa suhteessa lukemista, uintia ja lenkkeilemistä.
Lukeminen ruokkii mielikuvitusta ja avaa uusia näkymiä.

— Sitä matkaa kuin toiseen maailmaan, kun ottaa kirjan käteensä. Mieluummin luen illalla kuin katson telkkaria. Lukeminen kuuluu jokaiseen päivään, erityisesti jännitys- ja rakkausromaaneista pitävä Anna-Liisa Pasanen sanoo.

Anna-Liisan ja muiden kirjastonkäynti helpottui jo tänä aamuna, jolloin omatoimikirjasto otettiin käyttöön.
Virallisemmin omatoimikirjasto avataan ensi viikon tiistaina 23. toukokuuta. Uudistusta juhlistetaan kakkukahveilla, eskarilaisten laululla, Pauliina Näsäsen musiikilla ja Pihtiputaan Mummon läsnäololla. Samalla henkilökunta neuvoo, miten uusi tekniikka toimii.

Wiitaunionin kirjastotoimenjohtaja Jari Eskelinen odotteli viime viikolla rauhallisena Pihtiputaan yli satavuotisen kirjastohistorian ehkä suurinta muutosta. Viitasaarella sama uudistus ajettiin läpi viime syksynä ilman isompia ongelmia.

— Laitteisto on samanlainen kuin Viitasaarella muuten, mutta sisäänkirjautumisyksikkö on uudempaa mallia.
Asiakas pääsee aamukahdeksan ja iltayhdeksän välisenä aikana kirjastoon näyttämällä kirjastokorttiaan etuoven vieressä olevalle lukulaitteelle, jolloin ovi aukeaa.
Lainaukset hoituvat lainausautomaatilla. Käytäntö on sama kuin kirjastossa jo käytössä olleella automaatilla. Käyttö on helppoa ja selvästi ohjeistettu.

Viitasaarella omatoimikirjasto lisäsi kirjaston käyttömääriä 40 prosentilla. Samaa odotetaan Pihtiputaallakin.

— Saavutettavuuden lisääntyminen lisää enemmän kävijämääriä kuin lainausmääriä, Jari Eskelinen sanoo.
Hän toivoo, että kirjaston käyttäjät ottavat uudistuksen rohkeasti omakseen.

Jos omatoimisuus askarruttaa, henkilökunta on kirjastossa paikalla tuttuina aukioloaikoina. Ne eivät muutu.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>