Menu

Maakuntaviestissä mentiin varsin tuttuja latuja

Kalle Siekkinen hiihti Pihtiputaan ykkösjoukkueessa ensimmäisen vapaan tyylin osuuden. Kalle Siekkinen hiihti Pihtiputaan ykkösjoukkueessa ensimmäisen vapaan tyylin osuuden.

Ei mitään uutta Keski-Suomen maakuntaviestin pienten kuntien sarjassa. Mukana oli taas vain neljä joukkuetta ja järjestyskin oli aivan sama kuin vuosi sitten.

Viime vuosina pienten kuntien sarjaa hallinnut Joutsa oli yhä liian vahva ja Pihtipudas otti himmeämmät mitalit. Isäntäjoukkue Uurainen jätettiin jälleen neljänneksi.

Pienten kuntien sarjassa oli myös harvinaisen vähän jännitystä, sillä Joutsa meni alusta asti menojaan ja Pihtiputaan ykkösjoukkue pysyi koko ajan varmasti kakkosena. Uurainen hiihti ensimmäiset viisi osuutta kolmantena, mutta Joni Rekonen nosti kuudennella osuudella Pihtiputaan kakkosjoukkueen pronssille.

Pienten kuntien sarjaan on parina viime vuonna osallistunut vain kolme kuntaa. Hankasalmi, Kannonkoski, Konnevesi ja Multia eivät ole olleet enää mukana, ja Kinnula siirtyi Keski-Pohjanmaan viestiin. Tosin tänä vuonna Kinnulakaan ei saanut enää koottua joukkuetta Kannuksen maakuntaviestiin.

Pihtiputaalaisten päivä sujui viestijoukkueen johtajan Jarmo Rasin mielestä paremmin kuin aluksi uskottiinkaan.

— En ainakaan tiedä, että yhtään huonoa suoritusta olisi ollut. Voitelu oli yllättävän helppoa, vaikka aamulla satoi suoraan vettä. Mikkosen Pasi löysi hyvän tällin heti kättelyssä.

— Aika paljonhan me annetaan tasoitusta, kun Pihtiputaalla ei ole naishiihtäjiä. 15-vuotias tyttö joutuu hiihtämään naisten sarjassa. Ollaan pikkuisen laitettu haastetta noille nuorille miehille, että voisivat järjestää hiihtäjiä. Meiltä huoltopuolen miehiltä se ei enää onnistu, Rasi naurahti.

Ensi vuonna Keski-Suomen maakuntaviesti hiihdetään Äänekoskella.

Juha Kivinen

Toimittaja

Puhelin 0400 345 852
Sähköposti: juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta