Menu

Ei mennyt Antin omaisuus jakoon Junganjärven juoksussa

Miesten kilpasarjan voittaja Samu Nerg (401) peesaili Reisjärventien asfalttiosuudella kovassa vastatuulessa haapajärveläisen Risto Uusivirran(403) takana. Hiekkatiellä tuuli kääntyi myötäiseksi ja Nerg jätti Uusivirran kakkoseksi. Miesten kilpasarjan voittaja Samu Nerg (401) peesaili Reisjärventien asfalttiosuudella kovassa vastatuulessa haapajärveläisen Risto Uusivirran(403) takana. Hiekkatiellä tuuli kääntyi myötäiseksi ja Nerg jätti Uusivirran kakkoseksi.

Opettaja Antti Heikkinen oli ideoimassa ensimmäistä Junganjärven Ympärijuoksua tasan kolmekymmentä vuotta sitten, ja lauantaina hän oli taas remmissä, nyt kilpailun kuuluttajana.


Antti Heikkinen hauskuutti kilpailun lomassa yleisöä. Hän oli valmis panemaan rahojaan pantiksi siitä, että nykyisen pohjoisen Keski-Suomen maalaispoliisin Jouni Rinteen vuonna 1990 juoksema 36,55 säilyy kilpasarjan reittiennätyksenä 12,3 kilometrin pituisella lenkillä.

Antti perusti kovan uskonsa muun muassa siihen, että samaan aikaan sattui olemaan maantiejuoksun SM-kisat, joten aivan kovimmat nimet eivät Muurasjärvelle kerinneet.

Ja oikeassahan Antti oli. Miesten kilpasarjan voittoon riitti aika 43.08, jonka kellotti tikkakoskelainen Samu Nerg (21). Myös Samun isä Raimo Nerg ja setä Erkki Nerg ovat pitkänmatkanjuoksijoita. Samu juoksi nyt ensi kertaa Muurasjärvellä.

— Viikon päästä olisi edessä ensimmäinen puolimaratonini Ylistarossa ja tämä oli viimeistelyharjoitusta sinne. Tämä oli pisin matka, mitä olen tähän mennessä juossut kilpaa, aiempi oli kymppitonni.

Samu Nerg oli aiemmin pikajuoksija. 15-vuotiaana hän oli SM-kisojen yhdeksäs 200 metrin aidoissa. Neljä vuotta sitten hän alkoi siirtyä pidemmille matkoille ja pari viime vuotta hän on harjoitellut niitä tosissaan.

Juha Kivinen

Toimittaja

Puhelin 0400 345 852
Sähköposti: juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta