Menu

Matkailu avartaa ja yllättää muutenkin

Pääsin seuraamaan entisen Itä-Saksan nykymenoa käveleskellen osan kesälomastani Potsdamissa.

Majapaikka sijaitsi lähellä useampaakin kirkkoa. Sattuneesta syystä heräsin viikon jokaisena aamuna viimeistään kuudelta.

Aamuvirkkuus ei johtunut paikallisesta säntillisyyttä ja ahkeruutta korostavasta asenneilmastosta, vaan lähikirkon kelloista, jotka aloittivat kaksi minuuttia kestäneen hillittömän moikaamisensa tasan kello kuusi.

Pomppasin ensimmäisenä aamuna hereille säikähtäen, että vähintään puoli kaupunkia palaa.
Kun majapaikkaan ei tuprunnut savua, eikä lähistöltä kuulunut hätääntyneitä ääniä, arvelin, että kyse on paikallisesta tavasta. Niin olikin. Kelloja kilkattamalla iloitaan uuden päivän alkamisesta ja muistutetaan ihmisiä aamun rukoushetkestä.

Meikäläisissä kirkonkylissä väki kuulee kirkonkelloja harvemmin. Täällä ne myös soivat Saksaan verrattuna verkkaisesti kumahdellen.

Olemme tottuneet siihen, että ehtookellot soivat lauantai-iltana kello 18 ilmoittaen pyhän alkamisesta. Minulle ne kertovat työviikon päättymisestä, jos ei satu olemaan viikonloppuvuoro.

Ehtookelloista muistuu mieleen myös Lauantain toivottujen levyjen alkaminen.

Sunnuntaiaamuna kirkonkelloilla kutsutaan väkeä jumalanpalvelukseen ja kerrotaan runsasta tuntia myöhemmin sen päättymisestä. Kellojen kutsua noudattaa normaalioloissa liian harva. Tilannetta tasapainottavat erityistilaisuudet, kuten rippijumalanpalvelukset. Huomasin viime sunnuntaina Pietarsaaressa, että kirkko oli täynnä.

Hyvä ele on se, että kirkonkelloja soitetaan yhteisen surun merkiksi silloin, kun joku seurakuntalaisista on kuollut.

Palataanpa Saksaan. Vanhasta DDR:stä ei ole paljon jäljellä. Liikennevaloissa eron huomaa, kun jalankulkijoita ohjaa Ampelmann, joka levittää punaisena kätensä pysähtymisen merkiksi ja kävelee vihreänä hattu päässä ja nenä pystyssä reippaasti eteenpäin viestien, että kadun ylittäminen on turvallista jalan ja pyörällä liikkuville.

Ampelmann yritettiin korvata Saksojen yhdistymisen jälkeen EU-maissa standardiksi muodostuneella mallilla, mutta eihän siitä mitään tullut. Kansa halusi

Ampelmannin säilyvän ja sai haluamansa.
Perinteitä arvostetaan Saksan maalla ja nuukuus on hyve. Tarkkaan taloudenpitoon liittyy yhden sentin kolikko, jota ilman meillä pärjätään oikein hyvin. Ihan varma en ole kaikista perinneruoistakaan. Olen syönyt huomattavasti leipäressua parempaa alkuruokaa.

Heikki Jämsén

Päätoimittaja

Puhelin 0400 741 747
Sähköposti: heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Voi niitä nollareita! Ei pidä unohtaa stressata! »

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös