Menu

Valkoisten valheitten mestari ilmoittautuu

Oppimisprosessi jatkuu läpi iän. Täytän tällä viikolla kaksikymmentä, ja olen näiden vuosien aikana oppinut monia upeita ja vähemmän upeita taitoja.

Yksi taidoista, jonka olen oppinut, on erilaisten myyjien kanssa juttelu. Tai oikeastaan se, kuinka ei tarvitse jutella.

Menin varmaan joskus ajattelemattomasti laittamaan numeroni johonkin kilpailuun netissä, ja sen jälkeen olen ollut melko suosittu puhelinmyyjien piireissä.

Olisi tarjolla sukkia ja lehtiä joka lähtöön.

Aiemmin minusta on ollut todella hankalaa sanoa heti puhelun aluksi ei. Aina on muka löytynyt aikaa jutella kaiken maailman turhakkeista, vaikka millekään ei ole ollut tarvetta.

Nyt olen oppinut jutustelun jalon taidon.

Minulla ei ole mitään puhelinmyyjiä vastaan. Minä en vain näin opiskelijana tarvitse mitään ylimääräistä.

Tästä päästäänkin aasinsillan kautta minun valttikorttiini.

Helppoa. Usein riittää, kun kerron, että opiskelijabudjettini ei veny lehtiin sun muihin.

Kaikki tietävät, kuinka tukia leikataan joka suunnasta, joten ymmärrystä riittää. Siinä vaiheessa toivotellaan hyvät päivänjatkot ja se on siinä.

Joskus se ei kuitenkaan riitä. Siinä vaiheessa kuvioihin astuvat pienet valkoiset valheet.

Jos on kyse lehtimyyjistä, puhelu jää lyhyeksi, kun kertoo, että lehteä tilataan jo kotiin.

Kiire on useimmiten ollut hyvä tekosyy, mutta kerran sain väitellä puhelinmyyjän kanssa siitä, että onko minulla oikeasti kiire luennolle, joka alkaa kahden minuutin kuluttua.

Lopulta kuitenkin kerkesin luennolle, jota minulla ei edes ollut.

Yksi–nolla minulle.

On myös toisenlaisia myyjiä, jotka ovat haasteellisia ohittaa.

Feissarit.

Jyväskylässä on paljon feissareita, eli myyjiä, jotka ovat lähteneet ihmisten keskelle kauppaamaan.

Taitavimmat löytyvät Forum-kauppakeskuksesta. Sähkömyyjät ovat asettuneet tehokkaasti sinne, mistä kaikki kulkevat ohi.

Tartuin härkää sarvista ja kävin kaikki keinot läpi. Puhelimeen puhuminen ei toiminut, eikä kiire ollut tarpeeksi kova. Englantikin sujui heiltä mainiosti.

Sitten keksin maailman nerokkaimman keinon päästä heistä ohi.

Heti kun kuulen moikkauksen, huikkaan, että asun opiskelija-asunnossa, johon kuuluu sähkö, eikä minulla ole aikomustakaan muuttaa. Asiahan ei ole lähimainkaan niin, mutta hienosti sillä keinolla pääsee livistämään.

Yhtä keinoa olen kuitenkin halunnut kokeilla jo pitkään.

Mitä jos huikkaisin, että en käytä sähköä?

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Synttärijuhlat valtuustossa Voi niitä nollareita! »

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös