Menu

Uwe Hohn ja Aron Gunnarsson

Lyhyen kesätoimittajaurani huippuhetki koitti viime viikonloppuna, kun pääsin haastattelemaan keihässuuruus Uwe Hohnia. Itäsaksalaisen ME-tulos 104,80 on luku, jonka opin jo ennen kuin osasin laskea sataan.

Tuloksen tarunhohtoisuutta lisäsivät entisestään miehestä kerrotut tarinat. Kaksimetrisen jätin kättä oli legendan mukaan pidennetty DDR:n laboratorioissa vedon pidentämiseksi.

Haastattelun aikana yritin huomaamatta mittailla silmilläni Hohnin raajojen pituutta, mutta kovasti kädet vaikuttivat yhtä pitkille.

Saksalainen paljastui sen verran mukavaksi herrasmieheksi, että päätin jättää lääketieteelliset kysymykset seuraavaan kertaan.

...

Yksi uusi tarina urheilun legendatarustoon syntyi viime viikolla, kun pieni ja piskuinen Islanti marssi jalkapallon synnyinmaan Englannin yli EM-kilpailujen neljännesvälierissä. Islannin taistelun ilmentymä oli partasuinen kapteeni Aron Gunnarsson, joka repi ja raastoi kentällä kuten vain viikinki saattaa.

Gunnarssonin rajaheitot lensivät lähes uwehohnmaisille mitoille ja aiheuttivat kauhistusta englantilaisten puolustuksessa. Vaikka Islannin taru päättyi lopulta puolivälierätappioon Ranskaa vastaan, sai joukkue sankarivastaanoton pääkaupunki Reykjavikissa.

Ja miksei olisi saanut? Puolivälieräpaikka kuningaslaji jalkapallon EM-kilpailuissa on saavutus, jota ei odottaisi 330 000 asukkaan jäiseltä saarivaltiolta.

...

Uwe Hohnin ME-heitossa ja Islannin EM-menestyksessä on monia yhteisiä piirteitä. Kummankaan urheilusuorituksen ei uskottu olevan mahdollista, vaikka molempien “ihmeiden” taustalla oli looginen ja pitkäjänteinen työ.

Hohnin kotimaa DDR panosti urheiluun koko valtion voimavaroilla. Urheilullinen ja tieteellinen valmennus olivat huipputasoa. DDR:n urheilijoita voi aina vähätellä dopingin käytön varjolla, mutta esimerkiksi Hohn oli äärimmäisen lahjakas urheilija, joka sai keskittyä täysillä urheiluun.

Islannissa taas on onnistuttu laadukkaan valmennuksen ja hyvien olosuhteiden avulla tuottamaan riittävän taitavia pelaajia kurinalaiseen puolustustaktiikkaan. Islantilaiset saivat loistavan valmennuksen johdolla luotua henkisen flow-tilan, jonka voimin he saivat puristettua esiin maksimisuorituksensa.

Molempien urheilutarinoiden opetus on, että laadukas työ ja oikein suunnatut resurssit voivat parhaimmillaan johtaa melkoisiin ihmesuorituksiin.

Viimeksi muutettutiistai, 05 heinäkuu 2016 13:17
Henri Pelkonen

Toimittaja
 
Puhelin: 040 537 1449
Sähköposti: henri.pelkonen@kotiseudunsanomat.fi
Twitter: @HenriPelkone
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Ryhti suoraksi, Kärsämäellä asuvat Lomaltapaluuraportti »

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös