Menu

Kanasten suvusta kiinnostuneille oma Facebook-sivu

Facebookista on kuukauden päivät voinut löytää Kanasten suku -nimisen sivun. Suljetulle sivulle pääsevät Kanasen sukuun kuuluvat ja suvusta kiinnostuneet sivut perustaneen filosofian maisteri Ari Kolehmaisen hyväksynnällä. Jäseniä sivustolla oli perjantaina 59.

Facebook-sivut ovat ensimmäinen askel kohti Kanasten sukuseuran perustamista.

— Keskustelu sivuilla on jo nyt sen verran vilkasta, että sukuseuran perustaminen tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi, Jauhiaisten sukuneuvostoon kuuluva Juha Jauhiainen sanoo. Hänen äitinsä oli Siiri Kananen Korppisen Haapakylältä.

Juha Jauhiainen on tutkinut Kanasten sukua Jauhiaisen suvun ohella.

— Minulla on tietokoneellani yhdeksäntuhannen Kanasten sukuun kuuluvan henkilötiedot.

Pihtiputaan Kanaset ovat entisiä Kolehmaisia. Kolehmaisia tuli Pihtiputaalle 1560-luvulla Varkauden ja Joroisten seuduilta. Heidän sukunimensä on muuttunut Kanalanmäellä aikojen kuluessa Kanaseksi.

Näkemyseroja ensimmäisestä Pihtiputaan Kanasesta on, mutta hän voisi olla Matti Laurinpoika Kolehmainen (s. 1625 - k. 1715) Säkkärämäessä.

Juha Jauhiainen on samaa mieltä Ari Kolehmaisen kanssa siitä, että Matti Laurinpoika oli Pihtiputaan ensimmäinen Kananen.

Kolehmaisilla oli tiettävästi 1600-luvulla Suur-Viitasaaren suurin karjatila. Pihtiputaan Kanasten kantaisällä Matti Kolehmaiselle oli 1635-luvun karjaluettelon mukaan kaksi hevosta, kaksitoista lehmää, yksi sonni, kolme hiehoa, kymmenen lammasta, viisi karitsaa, kaksi porsasta ja yksi vuohi.

Kanasia on myös itäsuomalainen ryhmä. Jotkut Kanasten sukujen jäsenistä ovat otattaneet itsestään dna-näytteen, joita vertaamalla eri puolilla asuvien Kanasten sukulaisuutta voidaan selvittää.

Eniten Kanasia on Kajaanissa. Internetin yhteystietojen perusteella Kajaanissa asuu 104 Kanasta. Seuraavaksi eniten Kanasia on Helsingissä 85, Jyväskylässä 59, Oulussa 53 ja Pihtiputaalla 52.

Asukaslukuun suhteutettuna Pihtipudas on ykköspitäjä Kanasten asuinpaikkana.

Heikki Jämsén

Päätoimittaja

Puhelin 0400 741 747
Sähköposti: heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta