Menu

Vahvaksi luultu jää yllätti Kolimalla

Jää voi olla yllättävän heikkoa muuallakin kuin virtapaikoilla. Jää voi olla yllättävän heikkoa muuallakin kuin virtapaikoilla.

Jää petti iskukoukkujaan nostamaan menneen vanhemman pihtiputaalaismiehen alla Kolimalla viime viikon tiistaina. Heikko jää yllätti miehen lähellä Kuivasniemeä.

— Minulla on ollut 25 vuotta mökki Koliman rannalla. Tähän asti on ollut näihin aikoihin vuodesta aina kestävät jäät. Mutta nyt kun menin iskukoukkujani katsomaan niin kuuden tuuman kairalla tehtyjen reikien alueelle oli syntynyt parin-kolmen metrin sula ja putosin veteen. Onneksi pääsin ylös, mies kertoo.

Mies ei huomannut heikoksi käynyttä jäätä paksun lumipeitteen vuoksi. Lumesta oli kuitenkin apua vedestä nousemiseen.

— Iskin kairan lumeen poikittain ja onnistuin nousemaan sen päälle. Kaira oli tukena edessä ja sen avulla palasin samaan suuntaan mistä olin tullut.

Mies varoittaa jäällä liikkuvia nopeista muutoksista jäätilanteesta. Kun jäälle nousee vettä ja sen päälle lunta, kairausavanto saattaa laajentua sulaksi.

Mies joutui tilanteeseen yksin.

— Jos en päässyt itse ylös noiin apua olisi ollut turha odottaa. Siellä olisin ollut.

Kylmä kylpy päättyi hyvin. Kalamies palasi kylmissään lämpimään mökkiin ja vaihtoi kuivaa ylleen.

Heikki Jämsén

Päätoimittaja

Puhelin 0400 741 747
Sähköposti: heikki.jamsen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta