Menu

Kinnula nousi takaisin kärkeen äänestysaktiivisuudessa

Kinnulan kirkossa oli mukavasti jonoa seurakuntavaalien äänestyksen alkaessa. Kinnulan kirkossa oli mukavasti jonoa seurakuntavaalien äänestyksen alkaessa.

Kinnula otti takaisin viime seurakuntavaaleissa menettämänsä maan ykköspaikan äänestysaktiivisuudessa. Vaaliuurnilla kävi 48,1 prosenttia kinnulalaisista äänioikeutetuista. Neljä vuotta sitten Kinnulassa jäätiin 43,4 prosenttiin. Pihtiputaalla äänestysprosentti laski edelleen. Nyt se oli 26,6.

Väki vaihtuu hyvin kummankin kunnan kirkkovaltuustossa. Sekä Pihtiputaalla että Kinnulassa valtuustoon valittiin puolet uusia eli seitsemän valtuutettua.

Pihtiputaan ääniharava oli keskustan Lauri Mielityinen 75 äänellä. Keskusta sai seitsemän valtuutettua ja menetti yhden paikan. Paula Kivinen jäi valitsematta.

Demarit menettivät kaksi paikkaa, joten heidän ryhmänsä pieneni kolmeen valtuutettuun.

Vanhoilta puolueilta vei kolme paikkaa uusi sitoutumattomien ryhmä, Kotiseurakunnan parhaaksi, jonka takana on viime kunnallisvaaleissa valtuustoon näyttävästi noussut Pihtiputaan Parhaaksi -ryhmä.

Kotiseurakunnan parhaaksi -ryhmän Tauno Mattola sai Pihtiputaalla toiseksi eniten ääniä, 56. Hän on seurakunnan eläkkeelle jäänyt nuorisotyönohjaaja.

Porvarillinen vaaliliitto säilytti molemmat paikkansa, joskin valtuutetut vaihtuivat, koska edelliset eivät asettuneet ehdolle.

Kinnulassa oli ennätyksellisen vähän ehdokkaita, vain kaksikymmentä, joten ainoastaan viisi ehdokasta jäi valitsematta. Ääniharavaksi nousi keskustan Jarkko Rekonen 78 äänellä. Viime vaalien ääniharava Juhani Räihä jäi kakkoseksi 73 äänellä.

Vaalien toinen ryhmittymä Kinnulan Demarit piti ainoan valtuustopaikkansa. Paikan sai arvonnan jälkeen Veikko Sääksjärvi. Hän sai 23 ääntä, kuten myös Reijo Voutila.

Juha Kivinen

Toimittaja

Puhelin 0400 345 852
Sähköposti: juha.kivinen@kotiseudunsanomat.fi

Kotisivu: www.kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta