Menu

Yhteistyö takaa itsenäisen seurakunnan tulevaisuuden

Piispa Simo Peura siunasi viime kesänä valmistuneen Kinnulan ensimmäisen päiväkodin Silkkilinnan. Piispa Simo Peura siunasi viime kesänä valmistuneen Kinnulan ensimmäisen päiväkodin Silkkilinnan.

Viime viikonloppuna Kinnulan seurakunnassa suoritettiin piispantarkastus. Piispa Simo Peura vieraili useissa paikoissa tutustumassa seurakuntaan ja viikonloppu huipentui sunnuntain messuun.


Kirkonmenojen jälkeen lausuntonsa Kinnulan seurakunnan tilasta antoivat piispan lisäksi asessori, Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitala sekä Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteeri Jukka Helin.

Kehuja Kinnulan seurakunta sai aktiivisista seurakuntalaisista, sillä noin 93 prosenttia kunnan asukkaista kuuluu kirkkoon ja jäsenyyteen ollaan poikkeuksellisen sitoutuneita.

— Seurakunnan toiminta on vahvasti läsnä paikkakuntalaisten elämässä ja siitä välittyy hyvin myönteinen kuva, piispa sanoi.

Seurakuntalaisten määrän vähenemistä ei selitäkään kirkosta eroaminen, vaan poismuutto ja laskenut syntyvyys kuolleisuuteen nähden. Näiden yhteisvaikutus on merkinnyt jäsenmäärän vähenemistä vuosittain keskimäärin noin 30 hengellä.

Syntyneistä kastetaan melkein jokainen, rippikoulun käy suunnilleen koko ikäluokka ja varhaiskasvatus tavoittaa käytännössä koko ikäluokan päiväkerhossa ja päiväkodissa.

— Koska Kinnulassa luonto on vahvasti osa elämää, taannoin vahvan partiotoiminnan elvyttäminen voisi olla oivallinen keino varhaisnuorisotyön vahvistamiseksi, Jukka Helin ehdotti.
Seurakunnan jumalanpalveluselämää kehuttiin monipuoliseksi.

— Seurakuntalaiset ovat hyvin mukana toteuttamassa messuja ja muita jumalanpalveluksia. Tätä kannattaa kehittää edelleen, Arto Viitala rohkaisi.

Hautaansiunaamiset kuuluvat Kinnulassa keskeisesti jumalanpalveluselämään. Niihin osallistui viime vuonna enemmän väkeä kuin sunnuntain jumalanpalveluksiin.

— Myös toisen sakramentin, kasteen, toimittaminen osana seurakunnan yhteistä messua olisi jatkossa suotavaa, Viitala sanoi.

Piispa kehui Kinnulan seurakuntaa hyvästä työilmapiiristä.

— Työntekijät ovat ahkeria ja arvostavat toistensa työtä. Työntekijöiden ja luottamushenkilöiden yhteys toimii myös hyvin. Arja Huuskonen on ottanut hyvin paikkansa kirkkoherrana. Hän on otteeltaan selkeä, päättäväinen ja sovitteleva. Vaikka hän tekee työtä pääsääntöisin Pihtiputaalla, on hän hyvin kinnusten tavoitettavissa. Kinnusten oma pappi Elina Pekkonen on löytänyt paikkansa Kinnulasta ja kinnuset ovat ottaneet hänet omakseen.

Krista Herranen

Sähköpostiosoite: krista.herranen@kotiseudunsanomat.fi

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös

Suosituimmat artikkelit

Lukijalta