Menu

Palvelujen yhdistämisestä

Palvelujen yhdistäminen ja kuntien välinen yhteistyö ovat valtakunnallisestikin tämän päivän avainsanoja. Tasavertaisesti kuntia kehittävä yhteistyö on varmasti oikeutettua ja kannatettavaakin. Mutta nimenomaan tasavertainen.
Wiitaunionissa ollaan tasavertaisuudesta kaukana.Tällä kehityksellä olemme kohta tilanteessa,jossa Pihtiputaalla on kaksi vanhainkotia ja kaikki akuutti terveydenhoito tehdään Viitasaarella. Tähän suuntaan nyt kehitys kovasti menee.
Yhteiset virat ennenkaikkea nimikkeellä "johtaja" perustetaan tai muutetaan Viitasaarelle, mm. ruokapalvelupäällikkö, kansalaisopiston rehtori, kultturitoimenjohtaja, ympäristötoimenjohtaja.
Muut vakannsit päällikkötasolla on muutettu henkilöstöjohtajan päätöksillä Viitasaarelle, (hyviä veronmaksajia). Käyvät antamassa sieltä neuvoja kerran, pari viikossa Pihtiputaalla ja kalliilla kilometrikorvauksella.
Valtuusto nostaa veroäyriä muutamaa soraääntä lukuunottamatta ja lautakunnat nostavat taksoja ja maksuja yhteistuumin. Kohta tilanne on se ettei Pihtiputaalla ole veronmaksajia, maksajat ovat Viitasaarella.
Nyt vaalit on käyty ja tulos näyttää etteivät kuntalaiset ole olleet tyytyväisiä tehtyihin päätöksiin. Uutta verta haluttiin päätösten tekoon.
Hyvät vanhat valtuutetut, antakaa uusien valtuutettujen koota työryhmä joka uusin ideoin katsoisi ja kehittäisi asioita sekä miettisi Wiitaunionin tulevaisuutta ja siinä nyt olevia epäkohtia.
Nuorissa on Pihtiputaankin tulevaisuus. Siirtykää tietoa antavaan rooliin te jotka jopa 20 - 30 vuotta valtuutettuina olette toimineet. Välttämättä ette huomaa uudistuksen tarvetta, olette jo liikaa politiikkoja.
Työryhmä johon kuuluu kaikista puolueista edustaja, myös miehet ja naiset tasvartaisena, on paljon näkevä asiantuntijaryhmä. Ei pidä tuijottaa liikaa vaalivoittoon.
On Pihtiputaalla vielä asioita jotka ovat hyvin. Ilmeisesti tähän ei vielä Wiitaunioni ole sotkeutunut, nimittäin lasten päivähoitoon.
On ihanaa viedä lapsi aamulla hoitoon kodinomaiseen Muksulaan Niittytielle.
Joka aamu hoitatätit tulevat ovelle vastaan iloisella mielellä lapsia tervehtimään ja vastaanottamaan. Päivän touhut alkaa heti, lapsi jää mielellään ja kehuu illalla olleen kiva päivä ja ruuan olleen hyvää. Näin pitää olla, kiitokset siitä.
Toinen hyvä asia muistui mieleeni, nimittäin k unnanjohtaja Ari Kinnusen puhe joulukadun avajaistilaisuudessa. Puheessa kunnanjohtaja toi esiin myös positiivisia asioita kunnastamme ja sen tulevaisuudesta.
Positiivisuutta asioiden hoitoon jäämme odottamaan. Hyvää Joulun odotusta.

Yksi kuntalainen

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Hei heijastin heilumaan Aika Pihtiputaalla tuli täyteen »
Takaisin ylös