Menu

Kinnulalla on oma sote-sotku selvitettävänään

Kinnulan edellinen kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto päättivät viime töinään ja kiirellä ulkoistaa pääosan Kinnulan sote-palveluista ja kiittää näin sote-henkilöstöään heidän tekemästään pitkäaikaisesta ja hyvästä työstä kinnulalaisten eteen.

Kiire johtui pelosta, että uusi kunnanvaltuusto ei olisi enää ulkoistamiseen suostunut. Näytelmää ohjasivat edellisen kunnavaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat.

Näytelmän maksajat vetivät asiasta omat johtopäätöksensä viime kunnallisvaaleissa. Vanhat puheenjohtajat siirrettiin kansan päätöksellä sivurooleihin miettimään tekosiaan.

Kinnulan uudella valtuustolla, hallituksella ja tarkastuslautakunnalla on töitä syntyneen sote-sotkun selvittämisessä. Tehdystä ulkoistamispäätöksestä on valitettu Hämenlinnan hallinto-oikeuteen, eikä päätös siten ole vielä saanut lainvoimaa.

Uusi kunnanhallitus teki kokouksessaan 22.8.2017 oikean päätöksen päättämällä panna täytäntöön kunnanvaltuuston 29.5.2017 tekemän ulkoistamispäätöksen sitten, kun päätös saa lainvoiman.

Sotku sai uuden käänteen, kun seuraavana päivänä 23.8.2017 kunnantalolla juotiin sampanjaa ja kunnanjohtaja Pekka Kanervio allekirjoitti samalla ulkoistamissopimuksen kunnanhallituksen täytäntöönpanopäätöksen vastaisesti alkamaan jo 1.10.2017.

Aiheuttiko palvelutarjoajan tarjoama hyvä kuohujuoma sen verran sekaannusta, ettei edellisen illan kunnanhallituksen päätöstä enää muisteltu? Asiasta heränneen kohun saattelemana kunnanhallitus muutti 22.8.2017 tekemäänsä täytäntöönpanopäätöstä kokouksessaan 16.10.2017 täysin päinvastaiseksi aiemmasta.

Kunnanhallitus kuitenkin unohti sen, että erityisesti täytäntöönpanopäätöstä koskee Suomen vakiintuneen lainsäädännön mukaan päätöksen pysyvyys. Päätöstä ei siten voida muuttaa ilman asianosainten (valittajan ja siirretyn henkilöstön) erityistä lupaa.

Näitä lupia kunnanhallitus ei kuitenkaan katsonut tarvitsemansa. Synnytettyä sotkua puitaneen eri instansseissa vielä pitkään. Sopan keittäjille se ei tietäne hyvää.

Kinnulan sote-soppa on saanut matkan varrella lisää kummallisia piirteitä. Palvelutarjoajan ja Kinnulan kunnan välistä sote-palveluiden lopullista sopimusta ei ole kunnanhallitus eikä kunnanvaltuusto millonkaan hyväksynyt.

Vanha kunnanhallitus on kokouksessaan 22.5.2017 §:ssä 168 todennut, että johtavat viranhaltijat valtuutetaan neuvottelemaan yhdessä myöhemmin nimettävän seurantaryhmän kanssa sopimuksen yksityiskohdista (ei siis päättämään).

Kunnanhallituksen kokouksessa 16.10.2017 §:ssä 315 valittu seurantaryhmä ei ole kuitenkaan kokoontunut vielä kertaakaan. Johtavat viranhaltijat ovat lisänneet omavaltaisesti allekirjoitettuun sote-sopimukseen kohtia, joista ei ole valtuuston tai kunnanhallituksen päätöksiä, saati olemattomalle seurantaryhmälle kerrottu.

Sopimukseen on lisätty muun muassa kohta, jonka mukaan palvelusopimus jatkuu 12 kuukautta, vaikka hallinto-oikeus kumoaisi ulkoistamispäätöksen. Tämän kohdan kokonaiskustannus on yli kaksi miljoonaa euroa.

Kinnulan johtavat viranhaltijat ovat paitsi toimineet kunnanhallituksen päätösten vastaisesti, myös olettaneet voivansa ohittaa oikeusviranomaisten päätökset. Lain mukaan palvelusopimus loppuu välittömästi, jos hallinto-oikeus kumoaa ulkoistamispäätöksen ja päätös saa lainvoiman.

Käytännössä Kinnulan kunta joutuu korvaamaan palveluntuottajalle kaksi miljoonaa euroa, jos hallinto-oikeus kumoaa ulkoistamispäätöksen.

Johtavat viranomaiset ovat lisäilleet omin päin palvelusopimukseen myös paljon erilaisia yksityskohtia, muun muassa sen, että Kinnulan kunta ostaa palveluntuottajalta enintään 400 000 eurolla erikoissairaanhoidon palveluja.

Hämmennystä herättää myös se, että lopullinen palvelusopimus saatettiin anelujen jälkeen kunnanhallituksen jäsenten tiedoksi vasta 18.10.2017, kuitenkin niin, että kunnanjohtaja keräsi sopimuksesta paketin, joka voitiin julkistaa.

Osaa sopimuksesta ei kuitenkaan voi kuulemma sähköpostilla lähettää, pyynnöistä huolimatta. Valtuutetuille sitä ei kuitenkaan todettu tarpeelliseksi lähettää, eikä heitä muutenkaan sopimuksesta informoida.

Kunnan periaattena kun on, että demokratia on niin tärkeä asia, ettei sitä ei voi kansalle antaa. Näinhän jo Stalin aikoinaan totesi.

Juha Urpilainen
Kinnulan
kunnanvaltuutettu ja
kunnanhallituksen jäsen

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Osuuspankki omistajan asialla Juha Urpilaisen SOTE-kirjoitus »

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös