Menu

Kärsiikö kysyä?

Kinnulan terveyskeskukseen tehtiin peruskorjaus ja laajennus muistaakseni vajaa kymmenen vuotta takaperin.

Ihmiset tuntuvat oireilleen edellä mainittujen rakentamistoimenpiteiden valmistumi-sen alkumetreiltä saakka. Herkimmät tuntuvat oireilleen jo pelkästään tk:ssa asioidessaan.

Jotkut epäilevät kyseessä olevien sisäilmaongelmien syynä olevan lukuisia rakennusaikana tehtyjä perusvirheitä.

Minua, kuten monia muitakin varmaan ihmetyttää, miksi ongelmaa ei haluta avata kuntalaisten tietoisuuteen? Kysymyshän on kunnan rakennusomaisuudesta, mutta ennen kaikkea ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvästä ongelmasta, jota ei tule vähätellä.

Sisäilmaoireilujen jatkuessa ja oireiden muuttuessa kroonisiksi sairauksiksi, saattaa siitä koitua kunnan maksettavaksi ennalta arvaamattoman suuri ennenaisten eläkkeiden- ja sairauskulujen lasku.

Ihmettelenkin, miksi terveysaseman sisäilmaongelmien ottaminen puheenaiheeksi tuntuu olevan monille jostain syystä arka puheenaihe? Kunnalliset viranhaltijat ja luottamushenkilöt kiertelevät ko. puheenaihetta kuin ”kissat kuumaa puuroa”. Eikö johtavien viranhaltijoiden ja viimekädessä luottamushenkilöiden tulisi kantaa vastuu asioista huolehtimalla havaitun mukaisten epäkohtien saattamisesta kuntoon mitä pikimmiten, ilman valitusprosessiin ajautumista. Kuntasektorilla tämänkin asian ympärille kulminoituu mm. julkisuusperiaate, josta on säädetty perustuslain tasolla.

Tiedonjanoisena filosofina minulle on muodostunut käsitys rakennusalan asiantuntijoita kuunnellessani, että korjaamattomana vauriot ja niiden aiheuttamat ongelmat pahenevat ajan kuluessa.

Olemme saaneet lukea median eri foorumeilta esimerkkejä, joissa rakennusvirheiden korjaamatta jättämisestä on saattanut seurata ongelmien pahetessa rakennuksen laittaminen käyttökieltoon.

Käsitykseni mukaan kunnan rooli tk:n rakennusprosessissa on rajoittunut pelkästään rakennutta-miseen. Eikö sisäilmaongelmia aiheuttavia mahdollisia rakennusvirheitä tutkita lainkaan?

Jossain yhteydessä olen kuullut alan asiantuntijoiden puhuvan rakennusurakoitsijoille kuuluvasta kymmenen vuoden virhevastuusta.

Mieleeni nousee ajatus, että pelataanko tässäkin asiassa pelkästään aikaa, ajatuksena korjauttaa sisäilmaongelmat kuntalaisten yhteisillä varoilla kuntoon? Tässäkin asiassa lienee paikallaan vanha sanonta ”taivaan kaste kaikki kukat kastelee”.

Huolestunut
kuntalainen

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös