Menu

Kinnula ja Kivijärvi oma valtakuntansa?

Ottamatta kantaa minkään kunnan tai kuntayhtymän tapaan laillisesti hoitaa asioitaan osoitankin kirjoitukseni ihmettelynä. Vailla vastauksia joiden takana ovat päättäjät ja muut ”hallinnolliset päätöksiin vaikuttavat tekijät”.

Pienet kunnat pitävät usein seutukunnissa sisällään mahdollisuuksia, jotka voidaan nähdä toimivina ja jopa joskus työllisyyttäkin lisäävinä ideoina. Paljon pidetään meteliä siitä, kuinka yrityksien pitäisi työllistää ja tuoda työpaikkoja. Miksi näin?

Pienelle kunnalle tai kuntayhtymälle yksikin paikkakunnalle perustettava yritys olisi varmaan lottovoitto. Etenkin, jos sen mukana saataisiin liikkeelle naapurikuntien ihmisiä jopa niin, että kiinnostuvat myös muista palveluista kunnassa. Käyttäisin sanaa synenergia.

Mutta näiden toimijoiden paikkakunnalle tuleminen on käytännössä yhteistyön ja vuorovaikutustaitojen kautta tehty lähes mahdottomaksi. Kinnulassa ja Kivijärvellä ainakin!

Muutamia vuosia sitten itselläni oli täysin toimiva Kinnulan kuntaan tuotava yritysidea, joka liittyi terveydenhoitopalveluihin. Palveluita oli tarkoitus kehittää myös ns. iltapäivystystä tuottaviksi ja silloin mukana olisi ollut työterveyshuollon edustajakin.
Kävimme neuvotteluja, mutta siihen saakka, kun Juha Urpilainen toimi kunnanajohtajana. Hänen lähdettyään pois en enää saanut kuntaan puheyhteyttä.
Sähköposteihini ei vastattu eikä myöskään soittopyyntöihin. Korostan, että nykyinen kunnanjohtaja ei vielä silloin ollut toimessaan.

Mutta koska yritystoiminnassa oli muutaman muunkin asiantuntijan aika kiinni, eivät he luonnollisesti jatkaneet odottamista, vaan ihmettelivät hekin tahoillaan kunnan toimintaa ja passiivisuutta.

Toinen kunta Kivijärvi. Toimitilaa on tyhjillään ja Saarikan kautta tiedossamme on tyhjän toimitilan mahdollisuuksia. Kahden vuoden ajan saamatta vastausta toimitiloihin liittyen, menee ja etenee samaa linjaa kuin Kinnulan kuntakin.

Myös matkailuun liittyvä idea noin kaksi vuotta sitten, joka nousi suoraan japanilaisten taholta muodosti kiinnostuksen Saarenkylän mökkitontteja kohtaan Kinnulaan.

Alkua ei edes nähty, vaan jo ajatus kuivui kasaan. Kunta oli yhtä passiivinen kuin aikaisemminkin. Japanilaiset ovat bisneskulttuuriltaan hyvin pedantteja eivätkä jääneet odottamaan. Taisivat tehdä sitten hyvät kaupat muualle toimivan lomaosakeideansa pohjalta.

Nyt en etsi syyllisiä tai syyttömiä. Ihmettelen kuntien kokonaisuutta ja sitä, miten he hoitavat asioitaan yhteistyötä ajatellen! Näiden ulkopuolisten yritysten mukana olisi voinut olla mahdollisuus tehdä kuntianne hyvinvointikuntina näkyviksi, mikä on Suomessa merkittävä asia, kun kaikki ruuhkautuu pk-alueelle.

Kuntalaisten pohdinnat siitä, kuka toimija ja yrittäjä tulee alueelle, on normaalia ”räknäystä”, mutta loppujen lopuksihan yrittäjä ottaa itse vastuun toiminnastaan tietoisena siitä, että yritystoiminta profiloituu maaseudulle eri tavalla kuin pääkaupunkiseudun alueelle.

Kateutta ja spekulointia on aina valitettavasti. Se vie pienissä kunnissa valtavasti energiaa ja voimavaroja sekä johtaa siihen, että itse asian ydin unohtunee? Onko pienillä kunnilla siis varaa tähän vuorovaikutuskäyttäytymiseen?

Ajatellen kuntienne ikääntyviä ihmisiä, siellä asuvia työikäisiä ja nuoria. Eikö olisi jo korkea aika muuttaa asennetta ja olla uteliaskin mitä muulla tapahtuu?
Mauri Pekkariselle voinen kaikella kunnioituksella todeta että SoTe-alueen asiat valitettavasti ovat politiikkaa, mutta se ei saa näkyä humaanissa ja eettisessä toiminnassa ihmistä kohtaan. Ei edes siinä miten palveluita tarjotaan kuntalaisille.

Mauri Pekkariselta voinen kysyä, miten erilaisten avustusten saaminen kuntayhtymiin hankkeiden kautta näkyy yksinyrittävien yrittäjien hyväksi? Se että perustaa yrityksen on alku, mutta miten jatkuvuus? Etenkin jos suosio massayrityksiä kohtaan kasvaa maaseudun palveluissakin.

Ulkopuolelta tulevat pienet toimijat ja heidän mahdollisuus verkostoitua paikallisten toimijoiden kanssa on utopiaa Arkadian mäellä? Sekin on täysin mielenharhaa, että pieniä kuntia kyetään tukemaan avustuksin loputtomiin. Ja että peruspalvelut turvataan omalle paikkakunnalle?

SoTe-uudistuksen myötä ihmisiä viedään kuin pässiä narussa. Ihmisten tietoisuuteen ei lausuta ääneen sitä, että kehitys on menossa suurta vauhtia mm. vakuutusyhtiöiden hyväksi malliin missä vain (kaukana?) tulevaisuudessa palveluita saa edullisemmin vakuutusyhtiöitten kautta.

Pääkaupunkiseudulla on tästä selkeät merkit mm. vakuutusyhtiön oman sairaalan perustamisesta ja sitouttamalla palvelut heille mm. työterveyden osalta. Mauri Pekkariselta en odota kommentointia asiaan, sillä teothan ne puhuvat puolestaan tulevaisuudessakin, kuten muidenkin poliitikkojen.

Kivijärvellä ja Kinnulassa alueellisesti nähdään paljonkin mahdollisuuksia täältä kauempaa, mutta niiden mahdollisuuksien tyrmääminen on teiltä selkeä kannanotto, mikä valitettavasti näkyy myös ulospäin.

Kuntanne palvelut kuihtuvat ja nuoremmat haaveilevat poismuuttoa. Kun palvelut siirtyvät jopa satojen kilometrien päähän ihmetellään sitä sitten valittaen ja tietysti haukkuen ensin ”poliittiset päättäjät”– heidät, jotka todellisuudessa eduskunnassa ovat hyvin kaukana arjestanne.

Kuntien hyvinvointi lähtee kunnista sisältä käsin. Asioiden käsitteleminen avoimesti mahdollisuuksien näkökulmasta voisi lisätä yksistään hyvinvointianne. Katkerat kirjoitukset kuntien rahojen käytöstä ”vuosia sitten” tuntuvat olevan jo historiaa ja eikö olisi jo aika mennä eteenpäin?

Kantakaa kuntapäättäjät vastuunne kuntalaistenne hyvinvoinnin turvaamisesta ja arvostakaa sitä, mitä arvostusta teille tarjotaan kuntanne ulkopuolelta.
Vain se kasvaa, mistä puhutaan, ja ajatuksesta ovat monet muutokset lähteneet liikkeelle. Kokeilkaa, voitte yllättää itsenne ja siinä sivussa muitakin!

Kaupungista maalle

Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Kinnulan kuntamarkkinamatkasta Aamu »

Jätä kommentti

Muista kommentoida asiallisesti. Toimituksemme tarkistaa jokaisen kommentin ennen julkaisua.

Takaisin ylös